thumb image

Oiva, tuo helsinkiläinen legenda

Jo talvisodan ajoista lähtien koko pääkaupungin kansalle helpotusta tarjonnut stadilainen perinnekuppila, on vuosien varrella nähnyt kaikenlaista väkeä. Kalliolaisella tiskillä on pitkän päivän jälkeen seissyt rinnakkain sekä paljasjalkaisia stadilaisia duunareita, että silkkihattuihin pukeutuneita kaupungin kermaksi mieltyviä, mallasjuomaa jakaen. Pöytien äärellä on vuosikymmenten vieriessä istunut yhdessä taiteilijoita ja heinähattuja, ja ilmapiiri on aina ollut rennon stadilainen. Näistä ovista astuessamme olemme kaikki samaa kaupunkiväkeä.

”Ei sillä väliä ole mistä tänne olet tullut, tärkein on se, että täällä sitä ollaan.”

Mutta viime vuosina on tämä seurahuone päättänyt, että hengellisen turvasataman kotoisan ilmapiirin tarjoaminen, ja väkijuoman myynti ei tälle legendalle enää riitä: on aika päästä asiakkaiden sydämiin sitä perinteisintä reittiä, eli vatsan kautta.

Menoa Oivan brunssista

Oivan väki haluaakin teidän tietävän: heillä ollaan ruuasta ylpeitä. Keittiön väki ovat oikeita käsityöläisiä, jotka luovat kaikenlaista nautinnontuojaa oikoteitä käyttämättä ihan alusta lähtien. Lounas on paikallisten töissä käyvien keskipäivän pelastus, iltalista on täynnä petollisen hyviä eväitä, ja viikonlopun brunssi on niinkin suosittu, ettei sinne hevillä ilman varausta pääse.

”Tätä ruokaa oli siis pakko mennä testaamaan.”

Otin siis eräänä perjantai-iltana kaverin mukaan, ja suuntasimme kohti Porthaninkatua selvittämään mistä oikein on kyse.

Paikalle saavuttuamme huomaamme saapuneemme ehkä hieman liian aikaisin. Ruokailun otollisimpaan aikaan olemme kyllä saapuneet, mutta paikallinen väki ei valitettavasti tunnu vielä oivaltaneen että täällä tuo jokapäiväinen ravinnerituaalia kannattaa suorittaa. Noh, ei se mitään, ainakin meidän ruoka saapunee siis nopeasti.

Tilaamme tiskiltä Croque Oivan, listastaraksi nousseen Ankka Sliderin, ja Reuben-leivän. Ankka Slideri on kuulemma noussut niinkin suosikiksi ettei sitä kansallisen median maininnan saannin jälkeen varmaan ikinä listalta poisteta.

”Siis ihan kansallisen median suosioon noussutta on tämä ruoka.”

Kasvisvaihtoehdot jäävät tällä kertaa testaamatta, mutta tuttavapiirini vahva Kallio-blokki kaikkine vegaaneineen vannoo, että Oivan Vöner-annokset ovat kaupungin parhaimpia. Ettäs siitä.

Istumme alas pöytään, ja ruokaa odottaessamme katsomme ympärillemme humaloitua kansanjuomaa nauttien. Antropologi-ystäväni kommentoi kiinnostuneena, että vaikka sisustus vastaa vahvasti odotuksiaan – elämää nähneitä klassisia pubisisustuksen elementtejä – on ilmapiiri ja väki hänen odotuksiin verrattuna kirjavampi ja rennompi. Fiilis ei ole kuin joissain klassikkopubeissa, joihin sisään astuessa vakioasiakkaat kaikki kääntyvät uutta tulokasta päin, villin lännen saluunan tavoin. Päinvastoin.

”Oivassa on fiilis kuin Radio Helsingissä: olet ystävien seurassa.”

Ruoka saapuu pöytään.

Edulliseen ruokaan Aasiassa tottunut seuralaiseni katsoo minua hämmentyneesti. ”Ollaanko me edelleen Helsingissä?” Annosten runsaus hintaansa verrattuna yllättää varsin positiivisesti. Testataanpa siis laatua.

Maistaessani ruokaa palaa mieleni aikaan, jolloin Skotlannissa asuessani kävin hyvin usein pubeissa syömässä. Tuona aikana eräs irlantilainen tuttava kertoi kaikessa juopuneessa viisaudessaan, että hyvän pubin tunnistaa siitä, että siellä voi käydä ihan milloin vain, sillä olisi kello mitä tahansa, on tarjolla aina siihen kellonaikaan sopivaa erinomaista ruokaa ja juotavaa. Nämä kriteerit Oiva on täyttänyt häkellyttävän täydellisesti.

”Oiva on saavuttanut modernin pubin esikuvan statuksen”

Mieleni palaa nykyhetkeen, kun ystäväni rikkoo ruuan luoman hiljaisuuden ytimekkäällä kommentillaan: “Oh my God”.

Ankka Sliderin suosion ymmärtää heti. Liian usein ankkaa saadessa on pettymys lähellä, kun liha on ehtinyt kuihtua kuivaksi, mutta tässä ei sellaisesta ole kyse: miellyttävän mehevää ankkaa on suurenmoisesti, ja vahva maku saa erinomaisesti tasoitusta itse tehdystä briossista, sekä pientä kirkastusta raparperichutneysta.

Se kuuluisa ankka slider

Croque Oiva taas on kaunein saamani kunnianosoitus tälle ranskalaiselle bistroklassikolle. Maalaiskinkkua, bechamelia, sinappia, ja Helsingin meijeriliikkeen juustoa, kaikki harmoniassa keskenään. Kokemuksen kruunaa päälle paistettu kananmuna.

”Tämäpä sitä comfort-foodia vasta onkin.”

Ruokaa nautiskellessa kääntyy katse taas ympärille, fiilistelemään tilaa. Sanavalmis tarkkailija voisi jopa kuvailla Oivaa hengellisesti lämpimänä tilana, osoituksena Kallion omaa vuosisadan varrella samana säilynyttä henkeä.

Meno on muihin kaupunginosiin toki hieman ronskimpi, mutta jos sitä ei säikähdä, huomaa, että ilmapiiri on aina lämmin ja ystävällinen. Oivassa myös sattuu ja tapahtuu. On runo-itaa, viikonloppuisin karaokea, keikkoja, Open stage-iltoja ja klubeja sekä Oivassa käyvien taiteilijoiden kuukausittain vaihtuvia näyttelyjä. Etenkin Oivan kabinetissa on ollut paljon vilskettä, aina intiimistä railakkaaseen, ja jokainen tapahtuma on lisä Oivan Pantehoniin. Ehkä myös sinunkin?

Entäs Reubeni, se klassisin jenkkileipä? Tuo New Yorkin klassikko, jolla kiireiset hieman läntisemmän Ison Omenan asukkaat selviävät päivistään? Oivan versio on juuri sitä mitä leivän kuuluisikin olla: yksinkertainen, helposti syötävä – jopa mukaan otettava omasta mielestäni – ja ai niin samperin herkullinen.

Ruokailun jälkeen pöytäämme palaa syvä hiljaisuus.

”On jotenkin käsittämätöntä että näin runsasta, hyvää, ja edullista saa jostain täältä rakkaasta pääkaupungistamme.”

Niin, harmihan se on, että Helsingissä ruoka liiankin usein kuitenkin kulkee kaavalla ”valitse kaksi” tuosta yllämainitulta listalta. Mutta Oiva? Oivassa ollaan onnistuttu pyhään kolminaisuuteen.

Missä: Porthaninkatu 5

Varaa pöytä Oivaan ➤

Muut ravintolauutiset...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *